torstai 24. toukokuuta 2012

Raikas pähkinä-marenkikakku

Tämä ohje on kaukana vähähiilihydraattisesta, mutta halusin kokeilla silti. Löysin ohjeen Pirkasta (5/2012) ja käytin tämän ohjeen sitruunatäytettä aiemmin tekemässäni sitruunajuustokakussa. Itse en kakusta niin pitänyt sen makeuden takia. Kakusta tuli kyllä muuten raikas ja hedelmäinen.

Alkuperäisestä ohjeesta poiketen makeutin täytteen ja kastikkeen stevialla. Puolitin passionkastikkeen ja lisäsin maissitärkkelysjauhoja, että siitä tuli hieman sakeampi.


Marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria
0,5 dl hasselpähkinärouhetta

Sitruunatäyte:
2 dl vettä
0,5 tl steviaa (NuStevia)
0,5 dl sitruunanmehua
2 rkl maissitärkkelysjauhoja
2 keltuaista
1 tl sitruunankuoriraastetta
0,5 rkl voita

Passionkastike:
2 passionhedelmää
0,5 dl appelsiinitäysmehua
tl kärki steviaa (NuStevia)
0,5 rkl maissitärkkelysjauhoja

Päälle:
2 dl kuohukermaa
0,5 tl vaniljajauhetta

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Piirrä leivinpaperille kaksi ympyrää (n. 20 cm). Käännä leivinpaperi ylösalaisin, ettei väri tartu marenkiin. Pursota vaahto kahdeksi levyksi ja ripottele päälle hasselpähkinärouhe. Paista 125 asteessa noin tunnin toiseksi alimmalla tasolla.

Laita täytteen ainekset kattilaan, voita lukuunottamatta. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos saostuu ja sekoita voi sekaan. Anna jäähtyä.

Puolita passionhedelmät ja lusikoi siemenet kattilaan. Lisää appelsiininmehu, stevia ja maissitärkkelys. Kiehauta ja jäähdytä.

Vatkaa kerma ja lisää vaniljajauhe. Levitä jäähtynyt täyte marenkilevyn päälle ja puolet kermavaahdosta. Laita toinen marenkilevy päälle ja pursota loput vaahdosta päälle. Valuta osa kastikkeesta kakun päälle ja laita loput tarjoiluastiaan. Tarkoile kakku täyttämisen jälkeen, ettei marenki menetä rapeuttaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti